Haka


Pauli Hanhiniemi & Hehkumo

 

Esiintyjät

Komeesti kylän  kohdalla! tuo Kangasalle satoja nuoria tanssijoita ja muusikoita. Heidän esityksiään pääsee seuramaan kansantanssikonserteissa ja kulttuurikatselmuksessa lauantaina ja sunnuntaina. Lisäksi pääjuhlassa sunnuntaina nähdään parhaita paloja konserttien annista.

Hämärät!, hämäläinen ilta, tuo Kangasalle lisäksi maamme eturivin kansanmuusikoita:

Haka on Alavudelta ja Lapualta tuleva neljän nuoren kansanmuusikon uuden polven kansanmusiikkiyhtye. Vaikka yhteen jäsenet ovat nuoria, on Haka niittänyt menestystä mm. Pelimanniyhtyeiden SM-kilpailuissa ja Nuori Kulttuuri-tapahtumassa. Yhtye toimi  Folklandian kummiyhtyeenä 2007 ja on nimetty Kaustisen kansanmusiikkijuhlien juhlayhtyeeksi 2008! Väkevällä vaan ei turhan vakavalla poljennolla varustettu Haka on soittanut itsensä myös muiden kuin etelä-pohjalaisten sydämiin. Pelimannimusiikin kautta itseään ilmaisevat hakalaiset tuovat esityksiinsä niin voimakkaan latauksen nuoruuden intoa, että vastaavasta pauhusta monet muut yhtyeet saattavat vain haaveilla.

Pauli Hanhiniemi  & Hehkumo poikkeaa Kangasalla levynjulkistamiskiertueellaan. Toisen, Aukkoja tarinassa-pitkäsoittonsa 9.huhtikuuta julkistava yhtye sai jo ensimmäisellä, kesällä 2006 julkaistulla Muistoja tulevaisuudesta-levyllään runsaasti radiosoittoa ja listasijoituksia. Hehkumon soinnissa on taikaa! Suomalaisesta kansanperinteestä säveliä ja sanoituksia ammentava yhtye punoo yhtälailla nykyajan arjesta syntyvän kerronnan soljuvaksi sävelten virraksi yhteen vanhojen kansanlaulujen kanssa. Raikkaat sovitukset ja taitavat muusikot vievät yleisönsä matkalle menneeseen ja tulevaan.

HakaKuva: AJ SavolainenKuva: AJ Savolainen

(C) Kangasalan Kansantanssijat ry 2008